PT Wille

Wille

Personal Trainer

Kuntotupla

Nimi on Wille Wahlberg ja olen 43 vuotias. Toimin Kuntotuplalla personal trainerina. Pääfokukseni ovat:

  • Voima/kuntosalivalmennus
  • Kestävyysvalmennus
  • Elämäntapamuutos

Kipinä tähän työhön syttyi, kun laitoin oman elämäni remonttiin ja löysin takaisin kadonneen energisyyden.

Havahduin kesällä 2009 oman kuntoni ja hyvinvointini rapistumiseen. Mitään ei ollut tapahtunut yön yli, vaan tilanne oli päässyt salakavalasti hiipimään vuosien kuluessa huonojen elintapojen (kalja/roskaruoka) tuloksena. Kolmekymppisten kynnyksellä puntari näytti 135kg, kunto huono, järkevä syöminen ja elämän ilo hukassa.

Tein aluksi pieniä muutoksia keittiön puolella, joilla huomasinkin olevan paljon vaikutusta. Olin iltasyöppö, joten avainasemassa oli tämän hillintä ja parissa kuukaudessa oli painosta lähtenyt 10kg!

Tästä motivoituneena lähdin kävelemään. Toki ensimmäisen lenkin jälkeen olin jumissa useamman päivän, mutta siitä toivuttuani lähdin liikkeelle taas. Musiikki toimi hyvänä porkkanana ja vaikeina hetkinä ajattelinkin, että lähden kuuntelemaan musaa enkä lenkille. Helposti meni tunnin lenkki uuteen levyyn tutustuessa. Tämä uusi järkevämpi syöminen ja liikkuminen vaativat kurinalaisuutta. Konkreettiset muutokset ja varsinkin olon paraneminen veivät eteenpäin niinä hetkinä (ja niitä oli paljon), kun usko ei meinannut riittää omaan tekemiseen.


Vuoden päästä painoa oli pudonnut 50kg ja tuntui että olin saanut takaisin 19-vuotiaan energisyyden.

Olin uusi ihminen!


Kun mahdottomalta tuntunut ja kokonaisvaltainen ryhdistäytyminen oli askel kerrallaan onnistunut, jäi kytemään ajatus mihin muuhun vielä pystyisin. Aloin uskomaan kliseistä ‘’kaikki on mahdollista’’-mantraa ja kestävyysurheilu tarjoaa tähän aika valmiin kattauksen haasteita. Olin huomannut miten hyvin pystyin kävelemään pitkiäkin matkoja, joten seuraavaksi halusin kokeilla juoksua. Juoksun vastapainoksi hankin polkupyörän ja pari vuotta menikin näiden kahden lajin tasapainossa, kunnes löysin itseni uimakoulusta ja kovaa vauhtia matkalla kohti ensimmäistä triathlon-kilpailuani.


Tässä vaiheessa intohimoni liikuntaa ja hyvinvointia kohtaan vei minut PT-kursseille. Hyvin pian jätin taakseni toimistotyön ja perustin Kuntotuplan. Työ liikunnan parissa ja triathlon harjoittelu oli minulle unelmien kombinaatio ja virtaa tuntui riittävän.


Kunnes intoni ajoi minut ylirasitustilaan.


Intohimon autoregulaatio ei tainnut olla minun vahvuus. Parasta tässä kuitenkin on ollut pakottava tarve järkevöittää omaa tekemistä oli se sitten rakas harrastus, työ tai muu elämän kuorma. Löysin tasapainon harjoittelun ja elämän välillä ja hyvin suorituskeskeisestä tekemisestä tuli rennonmpaa ja rauhallisempaa. Luonnossa liikkuminen sai ison roolin ja sieltä olenkin löytänyt uudenlaisen kipinän valmennusfilosofiaani. Työn ja valmentamisen kannalta tämä oppi on ollut tärkeää, jotta osaan ohjata järkevästi, turvallisesti ja jatkuvasti kehoa kuunnellen. Oli tavoitteesi elämäntapamuutos, painonpudotus, voimaharjoittelu tai kilpailusuoritus on kokonaisuudella harjoittelu/ruoka/uni ratkaiseva merkitys onnistumisessa.



Kuuntele Willen tarina podcastista.

Yhteistyössä W8 Podcast


Koulutus


Olen suorittanut Hyvinvointivalmentaja-, Kuntosalivalmentaja, Personal Trainer, Voimavalmentaja-, sekä Ravintovalmentaja-tutkinnot Trainer4you: lla. Tämän lisäksi olen itsenäisesti opiskellut, sekä jatkuvasti opiskelen uutta liittyen liikuntaan, ravintoon, sekä yleiseen hyvinvointiin. Olen myös suorittanut liiketalouden BBA-tutkinnon.

Seuraa Kuntotuplaa myös sosiaalisessa mediassa!